
Jari Johannes on Jyväskylässä asuva graafinen suunnittelija ja kuvittaja, jonka tunnistettava tyyli on herättänyt ihastusta levynkansissa, painojulkaisuissa ja sähköisenä taiteena. Hänen taiteensa on yhdistelmä op-taidetta ja fantastista absurdismia. Hän työskentelee intensiivisesti Kitan parissa ja osallistuu graafisilla töillään Kineettisen taiteen talon kokonaistaideteoksen luomiseen.

Antti Immonen on kuopiolainen kuvanveistäjä ja kuvataiteilija, jonka teoksia on nähty monissa taidenäyttelyissä sekä lukuisissa julkisissa veistoksissa ympäri maan. Immonen hallitsee suvereenisti useiden materiaalien työstämisen, sekä elektromekaanisten elementtien käyttämisen veistostaiteessa. Hänen teoksensa ilmentävät taiteilijan kiinnostusta luonnontieteisiin ja tieteiskirjallisuuteen. Aihepiireinä niissä ovat luonnon, ihmisen ja teknologian väliset suhteet. Hänellä on pitkä historia kineettisten veistosten valmistamisessa ja yksi näistä, Vapautta Kaivossa vuodelta 2017, on hankittu Kiasman kokoelmiin. Hänen teoksiaan on myös HAMin, Sara Hildénin säätiön, Kuopion ja Lahden taidemuseoiden sekä valtion taidekokoelmissa. Immonen on ollut Kuopion kuvataiteilijat ry – Ars Liberan puheenjohtaja vuosina 2007-2008 ja on Suomen kuvanveistäjäliiton ja Dimensio ry:n jäsen.

Kati Hyyppä työskentelee elektronisen taiteen parissa, usein materiaalilähtöisesti, kierrätetyistä esineistä inspiroituen. Hänen teoksensa ja työpajansa eri ikäisten ihmisten kanssa kutsuvat pohtimaan suhdettamme teknologiaan, usein humoristisesta näkökulmasta. Käsin tekeminen on Katille tärkeä osa ajattelua ja materiaaleina hän käyttää niin elektroniikkaa ja koodia kuin puuta ja tekstiilejäkin. Näyttelyn teos “Haloo, kuuleeko metsä” on rakennettu kesällä 2020 Berliinin Lichtenbergissä, jossa hän asuu ja työskentelee. Teoksen tuottaa näyttelyyn Kitan yhteistyökumppani Käsityökoulu Robotti.

Mimosa Pale on 2022 Joutsaan muuttanut kuvataiteilija. Häntä kiinnostaa julkisen tilan interventiot sekä liikkeen ja kehon suhteet veistokseen. Pitkään Saksassa vaikuttanut taiteilija on toteuttanut poikkitaiteellisen hattukaupan Berliiniin, kuratoinut taidefestivaalia Schwarzwaldissa ja osallistunut moniin kansainvälisiin performanssifestivaaleihin. Hän näkee interaktiivisuuden ja yhteistyön tärkeänä osana taiteellista työskentelyä.

Walerija Peter on Kazakstanista lähtöisin oleva kuvataiteilija joka työskentelee kuvanveiston, videoperformanssin sekä grafiikan parissa. Saksassa työskentelevä taiteilija hyödyntää taiteessaan lasitaiteilijan taustaansa ja on opettanut kehittämiään tekniikoita kansainvälisesti. Hän tematisoi installaatioissaan monijuurisuuden sekä elämän ristiriitoja ja hioo materiaalejaan sekä teemojaan intensiivisesti paljastaen niiden syvemmän olemuksen. Koulutettu saunamestari Walerija Peter tuottaa Kitan pihapiirin maasaunaan taiteellisen intervention.

Tuomo Vuoteenoma toimii Kineettisen taiteen talon taiteellisena johtajana sekä taiteilijana. Hän veistää performatiivisia veistoksia kehittämällään sekajätetekniikallaan. Hän on kuratoinut lukuisia Avantgardevekkula -konseptinäyttelyitä pääkaupungissa sekä kaksi viimeisintä Haihatuksen kesänäyttelyä kyseisellä teemalla. Kita toimii luontevana jatkumona Vuoteenoman monitaiteellisessa tuotannossa, joka on tyypillisesti yhdistellyt taidetapahtumia, performassia ja kineettisen taiteen näyttelyitä.