Haihatus Pop-up presents – C U T S 16.-30.4.2021

Taidelaitos Haihatuksen syysnäyttely Aika X 9.10 – 31.10.2020
Haihatuksen vuoden 2020 syysnäyttelyssä on edustettuna
kolmen eri ikäpolven taiteilijat Virpi Lehto, Annina Mannila sekä Hilma Harju.
Lapsuuden hetkessä elämisen huolettomuus ja iän myötä muuttuva aikakokemus
kohtaavat toisensa maalauksina, valokuvina ja installaatioina.

Virpi Lehto on jyväskyläläislähtöinen, sittemmin joutsalaistunut kuvataiteilija. Hänelle taiteen tekeminen on itsestäänselvä osa elämää; yhtä tärkeä kuin syöminen ja nukkuminen. Virpi Lehdon ilmaisukeinoja ovat maalaus, tilateokset, ympäristötaide sekä performanssit, joista maalauksen hän kokee tärkeimmäksi. Pääasialliset tekniikat tällä hetkellä ovat öljymaalaus, akvarelli- ja tussimaalaus.
Aika X- näyttelyssä hänen maalauksensa ovat hetkien kuvausta juuri tässä ja nyt. Maalaus on sattumaa samalla tavoin kuin elämä itsekin. Näyttelyssä osa teoksista on päiväkirjamerkintöjä viime keväältä, jolloin aika pysähtyi. Hetkestä tulikin yhtäkkiä loputon ajatuksien virta. Tässä näyttelyssä on esillä tussi- ja akvarellimaalauksia, joissa kaikissa toistuu hetken mahdollisuus kertomukseen. Jo kainen maalaus on ovi ja tarina. Kaikessa on aika läsnä — kuten elämässäkin.

Annina Mannila on Tampereella asuva, kuvajournalismiin ja dokumentaariseen
kuvaamiseen keskittynyt valokuvaaja. Hän työskentelee vapaana kuvaajana pääasiassa eri sanoma- ja aikakauslehdille. Mannilan taiteellinen työskentely perustuu dokumentaariseen valokuvaan, mutta hän myös työstää kuvia muilla tekniikoilla.
Haihatuksen näyttelyssä hän tutkii erilaisille materiaaleille vedostettujen ja projisoitujen valokuvien, videon ja installaation keinoin muistin ja muistamisen tematiikkaa. Kantavana ajatuksena on muistikuvien häilyväisyys. Muistot haihtuvat, muuttavat muotoaan, sekoittuvat toisiin muistoihin ja toisten ihmisten kertomuksiin menneestä. Tarina muuttuu samalla kun ihminen itse muuttuu – tapahtumia tulkitaan uudelleen aina tästä hetkestä käsin.

Hilma Harju on Muuramessa asuva 9-vuotias koululainen ja siten ehkä tällä hetkellä Suomen nuorin oman näyttelynsä pitävä taiteilija. Hilma kertoo olevansa ylpeä siitä, mutta ei tahdo ylpeillä asialla, sillä kokee sen epäkohteliaaksi.
Hilman töistä esillä ovat kesän 2020 Taidelaitos Haihatuksen MusaSunnuntai-
tapahtumiin tehdyt keikkajulisteet sekä Kaikkea kaikkialla- sarjan akryylin päälle
tehdyt maalitussityöt. Hilman mielestä piirtäminen ja maalaaminen on mukavaa, mutta teoksen valmiiksi saaminen on tylsää, koska silloin siihen ei voi enää lisätä mitään. Hilma harrastaa kuvataidekoulua sekä keppihevostelua ja hänen tallissaan hörähteleekin useita omatekoisia keppareita. Hän myös unelmoi omasta taidehuoneesta, josta löytyisi “ihan sikana” tusseja ja taidevehkeitä.
Taidelaitos Haihatuksen syysnäyttely: Aika X
Näyttelyn aukioloajat: 9.10 – 31.10.2020 keskiviikosta sunnuntaihin klo 12.00-19.00
@ Haihatuksen Galleriatalo, Jousitie 70 19650 Joutsa
Syysnäyttelyn avajaiset pe 9.10.2020. klo 18-21. jossa esiintyjänä nähdään Faarao Pirttikangas. Näyttelyn ajalle luvassa myös muita live-iltoja – seuraa tiedotustamme yksityiskohdista!
Lisätietoja näyttelystä ja taidelaitoksesta:
Taidelaitos Haihatus
Risto Puurunen
risto@haihatus.fi / puh. 0400-858639
facebook.com/taidelaitoshaihatus
Kuvia ja taiteilijaesittelyt medialle löydät täältä.
Taidelaitos Haihatuksen kesänäyttely AVANTGARDEVEKKULA 27.6 – 16.8.2020
Näyttelyn kuraattorina toimiva Tuomo Vuoteenoma toteaa, että poikkeustilanteessa taiteen ja mielikuvituksen merkitys ihmisten hyvinvoinnissa ja selviytymisessä korostuu entisestään: ”Kaikenlainen taiteellinen harrastuneisuus antaa mahdollisuuden venyttää, häivyttää tai purkaa toisinaan päälle kaatuvia seiniä.”
AVANTGARDEVEKKULA on vuonna 2000 toimintansa aloittaneen Haihatuksen 21. kesänäyttely. Se on avoinna joka viikko keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-18 ja kuuluu Museokorttijärjestelmän piiriin.
Koronapandemian aiheuttama poikkeustila muutti järjestelyjen aikataulua, mutta vaikutukset näyttelyn sisältöön jäivät kuraattori Vuoteenoman mukaan lopulta vähäisiksi. Taidelaitos Haihatuksen väljä alue ja sisätilat sekä taide-elämyspuiston luonne mahdollistavat vieraille kiireettömän ja turvallisen näyttelyelämyksen. Järjestelyissä noudatetaan viranomaisohjeita eli pidetään huoli hygieniasta sekä turvaväleistä.
AVANTGARDEVEKKULA on taidenäyttely, jonka teoksista huokuu riemukas ote taiteen tekemiseen. Toinen osallistuvia taiteilijoita yhdistävä tekijä on se, että suuri osa heistä toimii useamman taiteenlajin, kuten teatterin ja musiikin saralla. AVANTGARDEVEKKULA lainehtii omavireisesti naivististen installaatioiden, kineettisten veistosten ja unenomaisten äänimaisemien välillä. Esimerkiksi näyttelytalon yläkerrassa on vinttidisko, jossa kineettiset veistokset liikehtivät toismaailmallista tanssiaan.

Kesän näyttelyyn osallistuvat seuraavat taiteilijat ja taiteilijaryhmät: Sakari Kannosto, Pauliina Turakka Purhonen, Petri Eskelinen, Maippi Ketola, Ville Vuorenmaa, Pauli Ahopelto, Katri Sipiläinen, Jaakko Mattila, Antti-Ville Reinikainen, Sorbus -kollektiivi, Heidi Kesti, Mari Metsämäki, Tero Jartti, Panu Ollikainen, Jari Johannes, Esa Mattila, Kaisa Vigman, Kalle Turakka Purhonen, Absurdistit -kollektiivi, Kokeellisen elektroniikan seura, Benjamin Phillips Nozdrachev, Käivä, Ninni Luhtasaari, Antti Immonen, Jyrki Nissinen, Elliina Peltoniemi, Mikko Haiko, Risto Puurunen ja Kinobox Obscura sekä kuraattori Vuoteenoma.
Tuomo Vuoteenoma: ”Taiteessa on potentiaalia saada suhteettomilta vaikuttavia asioita mahtumaan samaan kuvaan. Taide, käsillä tekeminen ja turvallinen hapuilu auttavat hahmottamaan erilaisia näkökulmia todellisuuteen ja toisinaan kaatamaan patsaita, koska sitä taide on: rakentamista ja rikkomista.”
Näyttelyä kuratoiva Tuomo Vuoteenoma on Helsingissä asuva kulttuurialan monitoimihenkilö. Hän toimii aktiivisesti kuvataiteen saralla tuottaen avoimen lähdekoodin taidetapahtumia, kokeellisia näyttelyitä ja performatiivisia veistoksia. Oululaislähtöinen Vuoteenoma on taustaltaan muotoilija, mutta on varsinaisen ammattinsa lisäksi toiminut tapahtumajärjestäjänä, muusikkona ja talonmiehenä. Jatkuva taiteellisilla ajatuksilla ja teknisillä toteutuksilla leikittely on johtanut yllättävien osasten sulautumiseksi omintakeiseksi toimintakulttuuriksi, jonka hedelmänä syntyi vuonna 2018 AVANTGARDEVEKKULA. Sen neljäs versio rantautuu nyt Joutsan Taidelaitos Haihatukseen.

Medialle
AVANTGARDEVEKKULAN kuvia ja pressimateriaalia voit ladata tästä linkistä.
AVANTGARDEVEKKULA / kuraattori Tuomo Vuoteenoma 050 3693839
Taidelaitos Haihatus / Risto Puurunen, 0400 858 639
