Estomania 3 -kesänäyttely ja kineettisen taiteen galleriatalo KITA avaa ovensa perjantaina koululaisvierailijoille. Toivotamme koululaisryhmät tervetulleiksi tutustumaan näyttelyihin perjantaina klo 9-13. Erikseen sovittavista vierailuista: haihatus@haihatus.fi.
Haihatus tekee vahvasti kulttuurikasvatukseen liittyvää yhteistyötä Joutsan yhtenäiskoulun kanssa. Joutsan kulttuurikasvatussuunnitelmassa (Kops) ”Juuret Joutsassa – oksat maailmassa” tuodaan esille, kuinka kulttuurin ja taiteen avulla voidaan positiivisesti vaikuttaa muun muassa kaveritaitoihin ja lisätä avarakatseista suhtautumista maailmaan. Kulttuurin ja taiteen kautta on mahdollista käsitellä mitä tahansa asiaa tavalla, joka jättää pysyvämpiä positiivisia muistijälkiä. Kulttuurikasvatussuunnitelmassa muistutetaan myös, että oman luovuuden tuominen esiin ja heittäytyminen uuteen tekee kaikille ihmisille hyvää, ja että positiivisen minäkuvan ja onnistumisen kokemuksien saaminen on yhä tärkeämpää nykymaailmassa. Joutsan kulttuurikasvatussuunnitelmassa kiteytyy myös Haihatuksen toiminnan ydin: ”Taide ja kulttuuri on väylä, jota jokaiselle pitää antaa mahdollisuus hyödyntää.” (Kops, 2.)
Koululaisvieraiden jälkeen, perjantaina klo 13-15 olemme kutsuneet vierailijoiksi Joutsan kunnan kuntapäättäjät ja viranhaltijat. Joutsan kulttuurikasvatussuunnitelmassa huomioidaan kulttuurin ja taiteen positiivinen vaikutus kunnan elinvoimaisuudelle. ”Ennalta suunniteltu ja budjetoitu, strategiassa huomioutu kulttuurikasvatussuunnitelma osoittaa, että kulttuuria ja taidetta arvostetaan kunnassa ja näiden alojen monipuolinen, kerrannainen vaikutus sekä ihmisten hyvinvointiin että työllistymiseen ymmärretään.” (Kops, 2) Taiteen ja kulttuurin arvostaminen ja näiden palveluiden monipuolinen tukeminen voidaan nähdä myös kunnan brändi- ja imagokysymyksenä.
Joutsan kulttuurikasvatussuunnitelma luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä: Joutsan kulttuurikasvatussuunnitelma.

LAUNTAINA JA SUNNUNTAINA OVET AUKI KAIKILLE VIERAILIJOILLE
Lauantaina ja sunnuntaina Estomania 3 -kesänäyttely ja KITA ovat avoinna kaikille vierailijoille klo 11-18. Yhteislippu näyttelyihin (20e/10e) on ostettavissa molemmista näyttelykohteista ja muistathan, että alle kouluikäiset pääsevät taiteen pariin ilmaiseksi. Haihatukseen ja KITA:an käy Museokortti ja Haihatuksen kioskista saa myös perheen pienemmille oman ”museokortin”, johon kerätään leimoja museokorttikohteista.
Haihatuksen kesänäyttelyssä sekä KITA:ssa kannattaa pitää silmien ja korvien lisäksi myös mieli avoinna ja lähestyä taidetta niin sanotusti lapsenmielisellä uteliaisuudella.


