Tulevana perjantaina 9.10. aukeaa Haihatuksen syysnäyttely Aika X. Näyttelyssä esillä on kolmen eri ikäpolven taiteilijan teoksia akvarelleista valokuvainstallaatioihin. Kuvataiteen lisäksi avajaistilaisuudessa on tarjolla musiikkia; äänilevyt pyörittää Salmelan Muovisorvaamo ja lavalle nousee Faarao Pirttikangas. Aiemmasta tiedosta poiketen järjestämme keikan sään salliessa ulkotiloissa. Näyttely on auki yleisölle normaalisti lauantaista sunnuntaihin klo 12-19. Sunnuntaina Haihatus tarjoaa kaikille kiinnostuneille uusiseelantilaisen Thom Moncktonin nykysirkusesityksen Only Bones v.1.0 Fantasia- talossa (Jousitie 68-70, Joutsa.)
Uusiseelantilaisen Thom Moncktonin nykysirkuksen, fyysisen teatterin, Only Bones v1.0. -esitys perustuu minimalistiseen muotoon- välineinä ovat vain tuoli, valo ja vartalo, jonka eleet nyansseineen ja vartalon taipuisuus ovat taidokasta leikkiä, joka pitää yleisönsä hypnoottisessa otteessaan.
Esitys toteutetaan vain neliömetrin alueella, joka takaa katsojan ja esiintyjän välille ainutlaatuisen vuorovaikutustilanteen ja mukaansatempaavan tunnelman. Monckton luo esityksessään uskomattoman tunnelman, jollaista et ole ennen kokenut.Kansainvälistä mainetta ja palkintoja niittänyt esitys on valloittanut yleisöjä jo 22 eri maassa. Konseptista on tähän mennessä valmistunut 5 eri versiota eri esiintyjien tekeminä.
www.thommonckton.net
Only Bones on Thom Moncktonin luoma minimalistinen sooloesityskonsepti, joka hyödyntää sirkusta, klovneriaa ja kehomanipulaatiota.
Only Bones v1.0.
Työryhmä:
Suunnittelu, konsepti ja esitys: Thom Monckton
Musiikki: Tuomas Norvio
Visuaalisuus: Gemma Tweedie
Ensi-ilta: 2015 Rovaniemi, Wiljami
Tukijat: Samuel Huberin säätiö
Tuotanto: Kallo CollectiveEsitys alkaa heti näyttelyn sulkeuduttua sunnuntaina 11.10. klo 19.
Esitys alkaa heti näyttelyn sulkeuduttua sunnuntaina 11.10. klo 19. Esitykseen on vapaa pääsy.
Vallitsevien pandemia-ohjeistusten mukaisesti sisätiloissa järjestettävään Only Bones v.1.0. -esitykseen mahtuu mukaan 50 henkilöä, joten ilmoittauduthan ennakkoon täältä: https://forms.gle/nPerZXjj4n3q3fra8