Tiedote | Haihatus uudistaa toimintamallinsa – johtokolmikko jakaa kasvavan taideorganisaation työt

Haihatus uudistaa toimintamallinsa

– johtokolmikko jakaa kasvavan taideorganisaation työt

Joutsassa sijaitseva Taidelaitos Haihatus on kokenut 25-vuotisen taipaleensa mittapuulla merkittävän uudistuksen. Viimeisen viiden vuoden aikana huomattavasti laajentunut monimuotoinen kulttuuritoiminta kaipaa lisää osaavia tekijöitä toimintansa ylläpitämiseen ja ammattimaisen kehityksen jatkamiseksi. Johtostruktuuria on vahvistettu Haihatuksen omasta yhteisöstä valituilla ammattilaisilla, ja uusi johtokolmikko jakaa vastuun kasvavan taideorganisaation pyörittämisestä.

25-vuotisjuhlavuottaan viettävän Haihatuksen johtorakenne muuttui syyskuusta 2024 alkaen, aiempi toiminnanjohtajan rooli on jaettu kolmen henkilön; hallituksen edustajan, taiteellisen johtajan ja vastaavan tuottajan kesken. Uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu kuvataiteilija Mimosa Pale ja vastaavaksi tuottajaksi Elli Toivoniemi.

Taidelaitos Haihatuksen pitkäaikainen toiminnanjohtaja, taiteilija-muusikko Risto Puurunen jatkaa aktiivista rooliaan Haihatuksen toiminnassa kiinteistöjen omistajana sekä Haihatuksen henki ry:n hallituksessa ja Haihatuksen operatiivisessa johtoryhmässä.

Yhteisötaiteilijana toimiva Mimosa Pale työskentelee kuvanveiston ja performanssitaiteen parissa. Kuvataideakatemiasta 2008 valmistunut kuvataiteen maisteri on muuttanut Joutsaan vuonna 2022, työskenneltyään 14 vuotta Berliinissä ja Etelä-Saksassa. Keski-Euroopasta käsin kansainvälisesti toiminut taiteilija on kiinnostunut paikallisuudesta ja kulttuurista ihmisten hyvinvoinnin edistäjänä.

“Paikallisen yhteistyön edistäminen tukee yhteisöllisyyttä joka on maailmanlaajuisesti kiinnostavaa. Minulle Haihatuksen värikäs historia ja sen toimintaan sitoutuneet ammattilaiset luovat raamit joita on mielekästä lähteä vahvistamaan”, pohtii uusi taiteellinen johtaja Pale.

Pale on ollut mukana Taidelaitos Haihatuksen ja KITA-gallerian toiminnassa jo kahden vuoden ajan vapaaehtoisena, keskittyen erityisesti kansainväliseen residenssitoimintaan sekä KITA-gallerian näyttelyiden järjestämiseen. Näiden roolien lisäksi Pale toimii myös Joutsan kunnassa yhteisötaiteilijana Suomen Kulttuurirahaston tuella. Syyskuussa 2024 Pale astui virallisesti Haihatuksen taiteellisen johtajan tehtävään. Tämä uusi rooli tarjoaa hänelle mahdollisuuden vahvistaa yhteisöllisyyden merkitystä ja luoda uusia yhteistyökuvioita taidekentällä. Pale toimii tehtävässä syyskuuhun 2025 asti.

Haihatuksen johtotiimiin kuuluva vastaava tuottaja Elli Toivoniemi on helsinkiläislähtöinen elokuvatuottaja. Hän on tuottanut kymmeniä elokuvia eri genreissä ja mittakaavoissa, joista monet ovat saaneet merkittävää kansainvälistä huomiota ja palkintoja, mukaan lukien Oscar-ehdokkuuden.

Puurunen viisi vuotta Haihatuksen tirehtöörinä

Vuonna 2019 Taidelaitos Haihatus oli lopetusuhan alla, mutta toiminta sai uuden suunnan, kun Risto Puurunen osti yhdistyksen omistamat kiinteistöt ja otti vastuulleen toiminnanjohtajan tehtävät.

Puurusen kaudella Taidelaitos Haihatuksen toiminta on kehittynyt ja laajentunut. Kansainvälisen taiteilijaresidenssin tilat on kunnostettu ja toimintaa kehitetty eteenpäin. Haihatus on vahvistanut yhteisötaiteen roolia paikkakunnalla mm. kehittämänsä Voimametsä -yhteisötaidenkonseptin kautta ja ottamalla aktiivisen roolin myös Joutsaan tuleville pakolaisille suunnattavan taide- ja tapahtumatoiminnan järjestämisessä.

Haihatus on edistänyt Joutsan kehittymistä kulttuurimatkailukohteena mm. vetämänsä HAIKU-hankkeen myötä ja rakentamalla alueen kulttuuri- ja matkailutoimijoiden yhteistyöverkostoa. Vuonna 2022 Haihatus avasi uuden galleriatilan, Kineettisen taiteen talo KITA:n joka on omintakeisella, tunnistettavalla tyylillään kasvattanut Haihatuksen vuosittaisia kävijämääriä jo lähes 7000 henkilöön. Vuonna 2024 Haihatus palkittiin Suomen Kuvanveistäjäliiton Pro Sculptura-mitalilla.

”Viisi vuotta Taidelaitos Haihatuksen toiminnanjohtajana on ollut uskomattoman antoisa ja opettavainen matka. Tänä aikana olemme yhdessä Haihatuksen tiimin, taiteilijayhteisön ja yhteistyökumppaneiden kanssa kehittäneet Haihatuksen toimintaa mahdollistaen taiteen tekemisen ja kokemisen sen monipuolisissa muodoissaan. On ollut ilo olla mukana ja nähdä läheltä, kuinka Haihatus on vuosien varrella kasvanut merkittäväksi kulttuuritoimijaksi, joka vaikuttaa niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin”, Puurunen toteaa.

Katse tulevaisuudessa

Risto Puurunen on ollut keskeisessä roolissa Taidelaitos Haihatuksen toiminnan laajentamisessa ja vakiinnuttamisessa merkittäväksi kulttuuritoimijaksi viime vuosina. Tästä eteenpäin hän jatkaa yhdistyksen toiminnan kehittämistä osana hänen, Palen ja Toivoniemen muodostamaa johtoryhmää, vahvistaen entisestään Haihatuksen asemaa suomalaisessa taidekentässä.

Mimosa Pale näkee yhteisön toiminnan voimavarana: “Uskon että Haihatuksen tärkein voimavara taidesisältöjen lisäksi ovat sen ympärillä oleva yhteisö josta kumpuaa tahto ja into toteuttaa mieleenpainuvia taidekokemuksia yhdessä. Yhteisötaiteilijana haluan tukea ja kasvattaa tätä potentiaalia Haihatuksessa.”

”Olen iloinen, että Haihatuksen taustalla toimiva yhdistyksemme on ottanut uuden askeleen vastaten kasvun tarpeisiin. Näin pystymme viemään Haihatusta eteenpäin entistä vahvemmin, ja samalla tämä muutos antaa minulle enemmän tilaa keskittyä myös omiin projekteihini, kuten Cleaning Women -yhtyeeseen, joka työstää uutta materiaalia,” Puurunen päättää.

Taidelaitos Haihatuksen taustalla toimii yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon kulttuuriyhdistys Haihatuksen Henki ry, joka on perustettu vuonna 2003. Yhdistyksen tarkoituksena on rohkaista taiteen tekemistä ja esille tuomista sekä järjestää taidetapahtumia ja projekteja. Näistä esimerkkinä näyttelytoiminta, musiikkitapahtumat ja kansainvälinen taiteilijaresidenssi. Yhdistys koostuu kulttuurialan ammattilaisista sekä taiteilijoista, jotka ovat sitoutuneet edistämään yhteisöllistä taidetoimintaa.

*Ylhäällä kuvassa: Uusi johtokolmikko luotsaa Haihatuksen toimintaa. Kuvassa vasemmalta oikealle Haihatuksen isäntä ja hallituksen edustaja Risto Puurunen, taiteellinen johtaja Mimosa Pale ja vastaava tuottaja Elli Toivoniemi. Kuva TUOMO VUOTEENOMA

Skip to content