Kineettiseen taiteen talo tarjoaa tänä kesänä kesänäyttelyn teemalla Näkymättömyys. Teokset levittäytyvät gallerian katolta aina rantaveteen asti. Näyttelyn taiteilijat ovat Elisa Hillgen, Mari Hokkanen, Marianne Kurki, Antti Kytömäki, Mimosa Pale, Marloes Van Son, Kestutis Svirnelis sekä Tuomo Vuoteenoma.
Mutta mitä on näkymättömyys? Hyvä vai huono juttu? Jokainen ihminen toisinaan haaveilee näkymättömyydestä, kuinka olla kärpäsenä katossa kun jotain salattua tapahtuu. Jotain sellaista, mihin vain mielikuvitus saattaa ylettää. Näkymättömyys on puuttuva palanen, sitä, että jotain olennaista jää yllättävällä tavalla näkymättä. Näkymättömyys ei ole olemattomuutta, savua voi olla ilman tulta.
Taiteilijoita houkutellaan usein tekemään ilmaista työtä, tekemään taideteoksia, joista tarjoillaan vastineeksi näkyvyyttä kulloisenkin asian yhteydessä. Edellisessä tapauksessa palkkio jää näkymättömäksi.
Kitagallerian kesänäyttelyssä taas kahdeksan erinomaista taiteilijaa tarjoaa hulppeita taideteoksia yleisölle. Kaikki mitä et näe puolestaan kuuluu näyttelyn teemaan eli Näkymättömyyteen. Taideteoksen kokeminen vaatii usein syventymistä, pysähtymistä ja aikaa, jolloin ajatukset ja parhaassa tapauksessa mielikuvitus pyrkii täydentämään mahdollisia aukkopaikkoja. Taidenäyttelyn kokeminen on makeimmillaan juuri tätä: teoskokonaisuuden palaset hämmentävät ajatuksia ja tuntemuksia yksilökohtaisesti, jolloin jokaisen kokijan näyttelykokemus on hyvin intiimi ja persoonallinen. “Taide on valhe, joka auttaa meitä näkemään totuuden” – Pablo Picasso
Tervetuloa näyttelyyn! t. Tuomo Vuoteenoma / KITA
Näkymättömyys-näyttely on avoinna 15.6. – 25.8.2024 Keskiviikosta sunnutaihin klo 11-18
Tilaa uutiskirje
This will close in 0 seconds
Haihatuksen uusi verkkokauppa on testausvaiheessa — tilauksia ei vielä käsitellä sen kautta. Käytä vanhaa Holvi-kauppaamme sillä aikaa: https://holvi.com/shop/haihatus/
|
Our new webshop is currently in the testing phase!
In the meantime, please continue to use our previous store here:
https://holvi.com/shop/HAIHATUSRESIDENCY/
Thank you for your patience! Piilota tämä ilmoitus