Silmiä hivelevää Näkymättömyyttä KITAssa

 

Kineettiseen taiteen talo tarjoaa tänä kesänä kesänäyttelyn teemalla Näkymättömyys. Teokset levittäytyvät gallerian katolta aina rantaveteen asti. Näyttelyn taiteilijat ovat Elisa Hillgen, Mari Hokkanen, Marianne Kurki, Antti Kytömäki, Mimosa Pale, Marloes Van Son, Kestutis Svirnelis sekä Tuomo Vuoteenoma.

Mutta mitä on näkymättömyys? Hyvä vai huono juttu? Jokainen ihminen toisinaan haaveilee näkymättömyydestä, kuinka olla kärpäsenä katossa kun jotain salattua tapahtuu. Jotain sellaista, mihin vain mielikuvitus saattaa ylettää. Näkymättömyys on puuttuva palanen, sitä, että jotain olennaista jää yllättävällä tavalla näkymättä. Näkymättömyys ei ole olemattomuutta, savua voi olla ilman tulta.

Taiteilijoita houkutellaan usein tekemään ilmaista työtä, tekemään taideteoksia, joista tarjoillaan vastineeksi näkyvyyttä kulloisenkin asian yhteydessä. Edellisessä tapauksessa palkkio jää näkymättömäksi.

Kitagallerian kesänäyttelyssä taas kahdeksan erinomaista taiteilijaa tarjoaa hulppeita taideteoksia yleisölle.  Kaikki mitä et näe puolestaan kuuluu näyttelyn teemaan eli Näkymättömyyteen. Taideteoksen kokeminen vaatii usein syventymistä, pysähtymistä ja aikaa, jolloin ajatukset ja parhaassa tapauksessa mielikuvitus pyrkii täydentämään mahdollisia aukkopaikkoja. Taidenäyttelyn kokeminen on makeimmillaan juuri tätä: teoskokonaisuuden palaset hämmentävät ajatuksia ja tuntemuksia yksilökohtaisesti, jolloin jokaisen kokijan näyttelykokemus on hyvin intiimi ja persoonallinen.  Taide on valhe, joka auttaa meitä näkemään totuuden” – Pablo Picasso

Tervetuloa näyttelyyn! t. Tuomo Vuoteenoma / KITA

Näkymättömyys-näyttely on avoinna 15.6. – 25.8.2024  Keskiviikosta sunnutaihin klo 11-18

kita_talo1
Skip to content