Joutsan keskustassa sijaitseva Taidelaitos Haihatus on kolmesta paikallishistoriallisesti merkittävästä rakennuksesta koostuva kansainvälinen ja rento työskentelyresidenssi Keski-Suomessa. Helsingistä Haihatukseen ajaa reilussa 2 tunnissa, Jyväskylään on alle tunnin matka. Residenssiin voi tulla yksin, kaksin tai koko työryhmän kanssa. Haihatuksessa järjestetään taiteilijoiden, kulttuurialan ammattilaisten ja paikallisyhteisöjen yhdessä järjestämiä tapahtumia, näyttelyitä ja työpajoja ympäri vuoden.
Muutamia residenssipaikkoja tarjolla vielä kaudelle 2025-2026. Hae heti! https://haihatus.fi/lisahaku-vapaita-paikkoja-haihatuksen-taiteilijaresidenssissa/
GOOD Based on 210 reviews Minerva Pelli2025-08-20Trustindex verifies that the original source of the review is Google. Upea taidekokonaisuus kesänäyttelyineen ja veistospuistoineen. Yövyimme Art Campingissa omalla teltalla. Leirinnän varustelut olivat hyvät ja samalla oli mahdollisuus saunoa pakusaunassa, joka jo itsessään oli hieno kokemus. Kesäkahvilasta vegaanisia herkkuja. Kiitos, että ylläpidätte tällaista hienoutta! Aki Brusila2025-08-10Trustindex verifies that the original source of the review is Google. Autolle hyvä parkkipaikka. Hyvin tilaa kulkea vaikka oli paljon porukkaa. Hauskoja taiteita. emilia lehmonen2025-08-02Trustindex verifies that the original source of the review is Google. Harvoin on yhtä tervetullut lasten kanssa taide keskukseen🥰 niin huikea paikka❤️❤️ ehdottomasti kannattaa tulla pidemmänkin matkan takaa. Ja siellä voi myös yöpyä 🤩 AnnaMaija Nieminen2025-07-26Trustindex verifies that the original source of the review is Google. Tänä vuonna pari viikkoa sitten...aina yhtä yllättävä, ajatuksia herättävä, erilainen. Kannattaa tutustua. Kimmo H2025-07-18Trustindex verifies that the original source of the review is Google. Täydellinen paikka viettää kesäpäivää taiteen parissa. Lapsille on loputtomasti tutkittavaa pihapiirissä - päivä kuluu huomaamatta 😊 Kannattaa käydä KITA:ssa samalla.
Jaetut ja yksityisemmät työtilat tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia – erityisesti visuaaliselle- ja performanssitaiteelle. Työtiloissa on monenlaisia kuvataiteen välineitä ja materiaalia yhteiseen käyttöön. Kellarin ja puutyöverstaan työkalut ovat kaikkien käytettävissä.
Meillä on neljä yhden hengen huonetta ja kaksi kahden hengen huonetta. Jokaisessa huoneessa on pieni keittonurkkaus ja yhteisissä tiloissa lisäksi vedenkeitin ja mikroaaltouuni. Käytettävissä on myös täysin varusteltu yhteiskeittiö ja perusvälineet ruoanlaittoon.
Olemme majoittaneet upean määrän taiteilijoita kautena 2023 – 2024
Majoitimme kauden 2023-2024 aikana vieraita 12 eri maasta
Haihatus viettää 25-vuotisjuhlaansa vuonna 2024
Tapahtumia, työpajoja ja taitelijatapaamisia kautena 2023 – 2024
660 €
Hinta yhdelle hengelle kuukaudessa
990 €
Hinta kahdelle hengelle kuukaudessa
Tullessasi valituksi residenssiin, suorita varausmaksu 100€ / henkilö (tai 200€ kahdelta henkilöltä jotka jakavat huoneen), joka vähennetään kokonaissummasta. Kokonaissumma (ensimmäisen kuun vuokra) tulee olla maksettuna viimeistään 60 päivää ennen residenssijakson alkua.
Mikäli taiteilija ei pysty maksamaan residenssimaksuja ajoissa on Haihatuksella oikeus luovuttaa residenssipaikka toiselle henkilölle.
Työryhmän residenssisopimus neuvotellaan tapauskohtaisesti (hintaan vaikuttavat työryhmän koko ja käytettävien työtilojen tarve). Lisätiedot: residency@haihatus.fi (huom. viestit mieluiten englanniksi)
Maksa residenssipaikkasi varausmaksu tämän linkin kautta.
Residenssi alkaa kuukauden ensimmäisenä päivänä vaikka saapumis- ja lähtemispäivät saattavat vaihdella.
Jos taiteilija ilmoittaa residenssille muutoksista suunnitelmissaan:
Täysi palautus annetaan näissä tapauksissa, riippumatta siitä, milloin taiteilija ilmoittaa residenssille:
Muissa yllättävissä tilanteissa tarjoamme taiteilijalle mahdollisuuden siirtää residenssiaikaa residenssin saatavuuden mukaan.